|
AIKOJEN ALUSSA ... |
||
..URAL ROIKAN historia alkaa vuoden 1988 loppupuolelta. Tällöin URAL merkkinen moottoripyörä oli Suomessa jokseenkin harvinainen näky DNEPRistä puhumattakaan. Liikenteessä säilyneet olivat yksinomaan 70-luvulla maahantuotuja silloisen maahantuojan KONELAN toimesta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kuitenkin URAL M-63 teki muutamaan harrastajaan lähtemättömän vaikutuksen. Uskoakseni ei kuitenkaan niin luotettavuuden vaan epäluotettavuuden takia. Olihan pyörän ulkonäkö lisäksi täyttä rautaa, fanaattisimmat harrastajat puhuivat jopa charmista. Mutta 70-lukua mentäessä ja maahantuonnin loputtua alkoi varaosatkin olla niin sanotusti kortilla. Pyörämerkkinä tämä verraton kulkija alkoi jo vaipua laajemmissa harrastajapiireissä unohduksiin, kunnes yksi alan harrastaja (Teuvo Leppänen) vuoden 1988 loppupuoliskolla peräänkuulutti muita saman merkin kimpussa painivia lajitovereitaan. Erinäisissä alan lehdissä olleisiin ilmoituksiin vastasi noin 15 URAL merkkisen moottoripyörän omistajaa. |
Aluksi toiminta oli
satunnaista kirjeenvaihtoa ja tapaamisia erinäisissä kokoontumisajoissa.
Kunnes noin 1989/-90 toiminnan ympärille syntyi kerho URAL ROIKKA.
Samoin kerholehti alkoi ilmestyä näinä aikoina. Jäsenmäärä oli
alkuaikoina vaatimatonta luokkaa, kuitenkin vuoden -93 lopuilla noin 100
toveria. Tultaessa vuoteen -94 alkoi jäsenmäärän jyrkkä kasvuvauhti.
Vuoden -95 alussa oli jäseniä yli 200. Vuonna -96 rikkoutui 300 jäsenen
raja, jäsenmäärän ollessa vuoden -98 lopuilla n. 360. Kerho
rekisteröitiin yhdistykseksi (URAL ROIKKA ry.) vuoden -96 alusta. URAL ROIKKA kokoontumisajoon -99 osallistui noin 200 moottoripyörää. Osallistujia oli myös Venäjältä. Teksti: Matti Väätänen |
|
uralroikka.net